Kevät ja kesä ovat erilaisten juhlien aikaa. Valon määrä kasvaa ja energia lisääntyy, samalla kalenteri alkaa täyttyä erilaisista tilaisuuksista: valmistujaisista, häistä, puutarhajuhlista ja ystävien kanssa vietetyistä illanvietoista. Näihin hetkiin kuuluu olennaisena osana erityisesti yksi asia – kuohuviini.
Kuohuviini juhlan tunnelman luojana
Kuohuviinissä on jotain ainutlaatuisen juhlavaa: jo pullon avaamisen ääni ja lasissa poreilevat kuplat luovat erityisen tunnelman. Kuohuviini on juoma, joka viestii ilosta, onnistumisesta ja yhteisestä hetkestä. Napoleonin tosin sanotaan nauttineen samppanjaa voiton lisäksi myös tappion hetkellä. Joka tapauksessa, kuohuviini on täydellinen valinta juhlan alkuun – se toimii erinomaisesti alkumaljana, joka virittää vieraat sopivaan tunnelmaan heti tilaisuuden alusta lähtien.
Kevään ja kesän juhlat sijoittuvat usein valoisaan aikaan päivästä, jolloin raikkaat ja kevyet juomat pääsevät oikeuksiinsa. Kuohuviini on tällöin luonteva valinta: se on raikas, helposti lähestyttävä ja sopii monenlaiseen makuun.
Häät ja valmistujaiset – onnittelumalja kruunaa tärkeän hetken
Olipa kyseessä valmistuminen, kihlaus, häät tai syntymäpäivä, onnittelumalja on juhlan kohokohta. Se on hetki, jolloin kaikki pysähtyvät, kohottavat lasinsa ja jakavat ilon yhdessä. Kuohuviini symboloi juhlistamista paremmin kuin mikään muu juoma – sen keveys ja eleganssi tekevät hetkestä arvokkaan.
Laadukas kuohuviini, kuten Bottlescoutsin valikoimasta löytyvä Boeckel Crémant, tuo juhlamaljaan hienostuneisuutta. Sen tasapainoinen maku ja elegantit kuplat tekevät siitä erinomaisen valinnan niin virallisiin kuin rennompiinkin juhliin. Hyvä kuohuviini ei pelkästään täydentä juhlaa – se nostaa sen uudelle tasolle. Crémantit ovat nostaneet päätään viime aikoina, eikä turhaan – juoma koetaan jopa yhtä laadukkaana, kuin perinteinen samppanja, mutta hinta on maltillinen.
Mikäli haluat juhlistaa samppanjalla – mikä on aina varma valinta – löydät upeita ja monipuolisia vaihtoehtoja verkkokauppamme samppanjat-osiosta.
Autamme mielellämme valitsemaan juuri oikean juoman erityiseen tapahtumaan. Mikäli kaipaat hääjuomia tai täsmäsuosituksia menun annoksille, olet yhteydessä myyntipalveluumme. Valitaan yhdessä täydelliset juomat juhlaan kuin juhlaan.
Kuohuviini lahjana – varma ja arvostettu valinta
Juhliin ei mennä tyhjin käsin, ja kuohuviini on yksi arvostetuimmista lahjoista. Se on ajaton, tyylikäs ja käytännöllinen valinta, joka sopii lähes kaikille (muista myös alkoholiton vaihtoehto!). Toisin kuin monet muut lahjat, kuohuviini pääsee usein heti käyttöön ja osaksi juhlan tunnelmaa.
Erityisen hyvä lahjaidea on jotain hieman erilaista ja mieleenpainuvaa. Moderni, mutta samalla huippuelegantti J.L. Vergnon Conversation Blanc de Blancs Brut Grand Cru herättää positiivista huomioita.
Monipuolinen juoma kaikkiin juhlahetkiin
Kuohuviini ei ole vain alkumalja – se sopii koko juhlan ajaksi. Se toimii erinomaisesti kevyiden ruokien, kuten salaattien, kalaruokien ja pikkusuolaisten kanssa. Lisäksi se on täydellinen kumppani kesäisille jälkiruoille, kuten marjoille ja hedelmille.
Kesäjuhlissa kuohuviiniä voi tarjoilla myös luovemmin: lisäämällä lasiin tuoreita marjoja ja/tai mintun lehtiä, tai valmistamalla kevyitä spritz-tyylisiä juomia saat aikaan näyttäviä ja virkistäviä tarjoiluja. Tähän tarkoitukseen Croft Twist on suosituksemme! Kuohujuoma tarjoaa modernin ja raikkaan vaihtoehdon perinteiselle kuohuviinille. Sen helposti nautittava tyyli tekee siitä loistavan valinnan lahjaksi etenkin kesän rennompiin tilaisuuksiin ja puutarhajuhliin. Juoma on mainio, kepeä ja näyttävä alkumalja mintunlehtien kanssa tarjoiltuna!
Tee juhlastasi ikimuistoinen
Kevään ja kesän juhlat ovat täynnä merkityksellisiä hetkiä, joita muistellaan pitkään. Kuohuviini on osa näitä muistoja – se on mukana naurussa, puheissa ja yhteisissä maljoissa. Valitsemalla laadukkaan kuohuviinin varmistat, että juhlan tunnelma on kohdallaan alusta loppuun.
Bottlescoutsin verkkokaupasta löydät huolella valikoidut kuohuviinit jokaiseen juhlaan, olipa kyseessä intiimi illanvietto tai suurempi juhlatilaisuus. Olipa valintasi klassinen tai modernimpi, yksi asia on varma: kuplat tekevät juhlan.
