Boeckel – Alsacen klassikoita jo vuodesta 1853

Boeckelin suku on vaikuttanut Alsacen alueella Mittelbergheimin kylän ja sen naapurikylien alueella 1600-luvulta lähtien. Moni suvun vesa toimi teurastajina ja maatalonpitäjinä ja suvun viiniliiketoiminta alkoi varsinaisesti vuonna 1853 kun Frédéric Boeckel ryhtyi viinikauppiaaksi. Samana vuonna syntynyt poika Emile kehitti liiketoimintaa aktiivisesti ja nosti perheyhtiön arvostusta korostamalla ajalle poikkeuksellisesti yksittäisten tarhojen ja maaperien vaikutuksia viinien laatuun ja tyyliin. 1900-luvun alku oli yhtiölle vahvaa aikaa ja talo nousi Alsacen merkittävimpien tuottajien joukkoon.

Nykyään Boeckelin viinitaloa luotsaavat veljekset Thomas ja Jean-Daniel Boeckel ja vastikään uudistetuissa kellareissa keskitytään puhtaasti laatuun. Viljelmillä perheellä on noin 24 hehtaaria ja tuotanto on täysin luomua. Talon kuuluisimmat tarhat ovat Grand Cru luokitellut Zotzenberg (kalkkikivimaaperä), Wiebelsberg (hiekkakivi), Moenchberg (kalkkimerkkeli ja liuskekivi), sekä Kirchberg de Barr (kalkkimerkkeli).

Talon Grand Cru tarhoista Zotzenberg saa Alsacen ainoana tarhana tuottaa Grand Cru statuksella/luokituksella valkoviiniä Sylvaner-lajikkeesta. Vuodesta 2022 alkaen Kirchberg de Barr saa tuottaa Grand Cru-punaviiniä Pinot Noir-lajikkeesta. Boeckel lienee ainoita taloja Alsacessa, jonka valikoimassa on Grand Cru viinejä viidestä eri lajikkeesta; Riesling, Pinot Gris, Gewürztraminer, Sylvaner ja Pinot Noir.

Boeckelin kilpailuetuna ovat erinomaiset tarhat, huolellinen luomuviljely ja laatuun nähden maltillinen hintataso, joka on sallinut viinien menestyksekkään jälleenmyynnin vuodesta toiseen.


Näytä kaikki