Noita Winery – naturalviinejä Fiskarsista

Noita Winery on Suomen ensimmäinen urban winery, eli urbaani viinivalmistamo, joka valmistaa viininsä Fiskarsin ruukkikylässä Itävallasta tuoduista rypäleistä.

Urban wineryn konseptina on sijoittaa viininvalmistamo erilleen viiniviljelmistä, joka mahdollistaa viininvalmistuksen sellaisissakin paikoissa, jossa viininviljely ei syystä tai toisesta ole mahdollista. Urban wineryt sijaitsevat useimmiten nimensä mukaisesti hieman urbaanimmissa ympäristöissä, kuten esimerkiksi suurkaupungeissa Berliinissä, Amsterdamissa tai Sydneyssä, mutta Noita Winery on osoittanut, että sama luonnistuu myös alle viidensadan asukkaan pikkukylässä.

Noita Wineryn tarina alkoi vuonna 2018 puoliksi vahingossa Fiskarsissa, kun Fiskarsin Panimon oluentekijä Simon McCabe halusi ensiksi vain kokeilla viinirypäleitä oluen valmistuksessa. Lopulta McCabe ja Fiskarsin Panimon Jari Leinonen päättivät tilata isomman kuorman rypäleitä ja valmistaa omia viinejä. Tuumasta toimeen; Rypäleet saapuvat Fiskarsiin Itävallasta Julius Haffnerin luomutarhoilta. Ensimmäiset tuotokset esiteltiin vuonna 2019 Helsinki Natural Wine -festivaaleilla, joka toimi mukavana ponnahduslautana ihmisten tietoisuuteen. 

Nykyisin Noita Winery on kasvanut mukavaa tahtia ja heidän viinejä löytyykin jo ympäri maailmaa. Viininteosta vastaa edelleen Simon McCabe sekä Noita Wineryn toinen viinintekijä Ilona Aaltonen. Noita Wineryn visuaalisen ilmeen ja pullojen etiketit on suunnitellut englantilainen graafikko Dan Wilson.

Mitä on Naturalviini?

Kaikki Noita Wineryn viinit ovat käsin poimituista luomuviljellyistä rypäleistä tehtyjä naturalviinejä. Naturalviini tai alkuviini, tarkoittaa lyhykäisyydessään viininvalmistamista mahdollisimman luonnonmukaisesti ilman mitään lisäaineita tai teollisia hiivoja.

Naturalviinien viininviljelyn perusperiaatteita ovat aina luomu- tai biodynaaminen viljely ja rypäleiden käsin poimiminen. Viininvalmistus suoritetaan minimaalisella interventiolla, eli viinin annetaan käydä vapaasti omilla hiivoillaan, siihen ei lisätä mitään, eikä sitä myöskään kirkasteta tai suodateta lopuksi. Lopputulos riippuu useimmiten rypäleiden laadusta ja viinintekijän tasosta, kun viininvalmistusta ei voi kemikaalisesti muovata haluamaansa suuntaan.  

Millaisia viinejä Noita Winery sitten tekee? Noita Wineryltä on totuttu näkemään varsin laaja-alaisesti erilaisia viinejä. Osa on ollut kokeellisia, hieman funkyjä viinejä, joille on oma kannattajakuntansa, mutta viinimöltä on myös totuttu näkemään varsin puhdaspiirteisiä viinejä, jotka maistuvat klassisten viinien ystäville. Klassisempaa linjaa edustaa esimerkiksi Cabernet Sauvignon, Grüner Veltliner ja Pinot Noir. Villimpiä valintoja on taas Hex-Bag, Pet Nat tai Behemoth.

 Noita Winery sai myös kunnian valmistaa ensimmäisen, suomalaisista rypäleistä valmistetun naturalviinin, Polaris -viinin muodossa keväällä 2023. Viinimöllä onkin tulevaisuuden tavoitteena valmistaa lisää suomalaisista rypäleistä tehtyjä viinejä.

Haluatko tutustua paremmin?

Noita Winery Natural Wine 6-pack saatavilla verkkokaupassa!

Olemme toteuttaneet yhdessä Noita Wineryn kanssa kuuden viinin paketin, josta pääsee hyvin erilaisten naturalviinien makuun. Pakettiin kuuluu Pinot Noir, Cabernet Sauvignon, Hex-Bag, Kosmos, Flux Lumen ja Space Echo -viinit varsin huokeaan yhteishintaan. Nyt onkin oiva mahdollisuus kokeilla erilaisia, Suomessa tuotettuja käsityöläisjuomia. Viinejä pääsee myös maistamaan paikan päällä Fiskarsissa, Veitsitehdas -elämyskeskuksen ravintolassa.  


Näytä kaikki